PIRKANMAA
Asiakas yritti käyttää väärennettyä pullonpalautuskuittia Tampereella. Myyjän tarkkaavaisuuden ansiosta epäilty jäi kiinni teostaan.
Tampereella Kalevassa maanantai-iltana 4. huhtikuuta, poliisi selvitti tapausta, jossa asiakas oli palauttanut noin 40 euron arvoisen pullonpalautuskuitin ja ostanut sillä tupakkaa ja ottanut loput rahana. Myyjä oli alkanut epäillä kuitin aitoutta ja asiaa tarkastettiin valvontakameroista.
Selvisi, että kuitin tulostusaikaan kukaan ei ollut palauttamassa pulloja. Asiakas myönsi, että kuitti oli väärennetty. Hän palautti ostamansa tuotteet ja rahat. Poliisi tutkii tapahtunutta lievänä petoksena ja lievänä väärennyksenä.
Kuitti oli poikkeuksellisen aidon näköinen ja poliisi kehottaakin alueen kauppoja olemaan tarkkana pullonpalautuskuittien kanssa ja erityisesti silloin, kun ne ovat poikkeuksellisen suurisummaisia.
Lähteenä: Sisä-Suomen poliisilaitos