Asuntoon murtauduttiin Kauniaisissa asukkaiden ollessa lomalla

Julkaistu


KAUNIAINEN

Alustavien tietojen mukaan asunnosta oli varastettu ainakin runsaasti koruja, astioita ja puhelin.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty omaisuusrikos, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan poliisipartion saaneen hätäkeskukselta tehtävän Kauniaisiin lauantaina 15. huhtikuuta. Yksityisasunnon asukkaat olivat palanneet lomamatkalta ja huomanneet, että asunnossa on käyty.

Asunnon omaisuutta oli käyty mittavasti läpi ja paikkoja sotkettu. Alustavien tietojen mukaan asunnosta oli varastettu ainakin runsaasti koruja, astioita ja puhelin. Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.

Poliisin tilastojen mukaan todennäköisin aika, jolloin asuntoon murtaudutaan, on perjantai-iltapäivällä. Murtovarkaat tarkkailevat usein pientalokohteita selvittääkseen, milloin asukkaat ovat poissa kotoa esimerkiksi lomailemassa. Eniten murtoja tehdään katseelta suojaisissa paikoissa ja sisäpihojen kautta. Varkauksien varalta on hyödyllistä taltioida oman arvokkaan omaisuuden tuntomerkit, kuten sarjanumero ja yksityiskohdat. Myös esineiden valokuvaaminen on hyvä idea.

Jos asuintalojen lähistöllä tapahtuu epäilyttävää, mahdollisesti varkausrikollisuuteen liittyvää toimintaa, voi asiasta jättää nettivinkin. Jätä vihje Länsi-Uudenmaan alueella tekemistäsi havainnoista osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.

Asuntomurron kohteeksi joutunut tai hänen läheisensä voi tarvita henkistä tukea tapahtuman jälkeen. Tällaisessa tilanteessa poliisi suosittelee ottamaan yhteyttä Rikosuhripäivystykseen. Poliisi voi mös uhrin luvalla välittää hänen tietonsa apua tarjoaville tahoille.

Lue myös:


    Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Poliisi määräsi yli 30 kuljettajaa ajokieltoon Länsi-Uudellamaalla vapun aikana

    UUSIMAA Kesäkelien saavuttua vapun aikaan Länsi-Uudenmaan poliisi joutui jälleen todistamaan vaarallista kaahailua, jossa valitettavasti korostuvat...

    Henkilöauto ajautui parkkialueen läpi ja törmäsi suojakaiteeseen Kauniaisissa – iäkäs mies menehtyi

    KAUNIAINEN Länsi-Uudenmaan poliisi tiedottaa tutkivansa Kauniaisissa viime perjantaina aamulla tapahtunutta vakavaa ulosajoa. Läns-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan...

    Uutta tietoa Kauniaisten onnettomuudesta: Lapset kävelivät tien reunassa – traktoria kuljetti kaupungin työntekijä

    KAUNIAINEN Länsi-Uudenmaan poliisi on tänään jatkanut Kauniaisissa eilen tiistaina tapahtuneen, lapsen kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden esitutkintaa,...

    Tuoreimmat artikkelit

    Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

    MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

    Perätön Mayday-huuto aiheutti suuretsinnät merialueella Pohjois-Pohjanmaalla

    POHJOIS-POHJANMAA Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Raahen ja Iin välisellä merialueella suoritettiin tänään suuretsinnät, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Länsi-Suomen Merivartiosto...

    Lautatapuli ja noin 200-neliötä peltoa paloi Sastamalassa

    SASTAMALA Sastamalassa Sastamalantien varressa paloi lautatapuli tänään sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello...

    Kouvolassa kadonnut 83-vuotias Osmo on löytynyt

    KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti tänään sunnuntaina etsivänsä Kouvolassa kadonneeksi ilmoitettua 83-vuotiasta Osmo -nimistä miestä. Kaakkois-Suomen...