LEMPÄÄLÄ
Poliisi on ottanut kiinni tekoon epäillyn 90-luvulla syntyneen tamperelaisen miehen.
Sisä-Suomen poliisi on tutkinut Pirkanmaan maakunnassa tapahtunutta tulipaloa. Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että se on tutkinut paloa sillä ajatuksella, että palo oli tahallaan sytytetty.
Tulipalo tapahtui Lempäälässä tiistai-iltana 5. syyskuuta Pirunlinnantiellä. Rakennus oli asumaton, puurakenteinen autiotalo. Ulkopuolinen ilmoittaja havaitsi palon ja ilmoitti siitä hätäkeskukseen noin puoli yhdeksän aikaan illalla. Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi. Talo tuhoutui palossa täysin. Poliisi tutkii tekoa törkeänä vahingontekona.
Poliisi on ottanut kiinni tekoon epäillyn 90-luvulla syntyneen tamperelaisen miehen. Poliisin on esitettävä epäillyn mahdollista vangitsemista perjantaina 7. syyskuuta kello 12:een mennessä.
– Esitutkinta on alussa. Poliisi selvittää epäillyn rikoksen mahdollista liittymistä aikaisempiin Pirkanmaalla tahallaan sytytettyihin paloihin. Tässä vaiheessa en voi kommentoida tutkintaa enempää sitä vaarantamatta, toteaa rikoskomisario Ari Luoto Sisä-Suomen poliisilaitokselta.