SEINÄJOKI
Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella sammutettiin perjantaina iltapäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että Törnäväntiellä sijaitsevassa autiotalossa syttyi tulipalo.
Pelastuslaitoksen saapuessa kohteeseen, oli palo ehtinyt levitä jo laajalle alueelle talon rakenteisiin.
Talo raivattiin maan tasalle.
Yle Uutiset tietää kertoa, että talo on ollut pitkään asumaton. Päivystävä palomestari Henri Palander arvioi medialle, että vaikka rakennuksessa oli sähköt, on palo saanut alkunsa jostain muusta, kuin sähkölaitteesta. Tuhopolttoa pidetään mahdollisena.
Hätäilmoitus keskisuuresta rakennuspalosta tehtiin kello 16.07.