IITTI. Iitin Sorsatiellä syttyi autiotalo palamaan tiistai-iltana 20. helmikuuta iltaseitsemän jälkeen. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta kello 19.22 aikaan.
Päivystävä palomestari Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta kertoo, että noin 50-neliöisessä autiotalossa ei ollut sähköä tai vesiä, ja se oli syttynyt ulkoseinästä.
Palo oltiin saatu sammumaan iltakahdeksan aikaan. Pelastuslaitos ilmoitti tahallaan sytytetystä palosta Hämeen poliisille.
Jälkisammutus kestää arvion mukaan iltayhdeksään saakka. Palopaikalla on paloautoja Kymentien varressa, mutta liikenne sujuu ongelmitta.