PORI – KARJARANTA
Kuljettaja ja kyydissä ollut henkilö eivät loukkaantuneet onnettomuudessa.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Satakunnan maakunnassa tapahtunut epäilty törkeä liikennerikoskokonaisuus, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos.
Poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin, pelastuslaitoksen sekä ensihoitohenkilöstön saaneen keskiviikkoyönä 9. elokuuta kello yhden aikaan hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan henkilöauto oli törmännyt Karjarannantiellä Porissa päin koirakoulun aitaa.
Poliisipartio meni paikalle, jossa oli ajokelvottomaksi mennyt henkilöauto tyhjillään. Jälkien ja vaurioiden perusteella autolla on ajettu huomattavaa ylinopeutta. Aita oli vaurioitunut ja liikennemerkki oli kaatunut.
Partio löysi autoa kuljettaneen miehen ja kyydissä olleen matkustajan lähistöltä. He eivät olleet loukkaantuneet törmäyksessä.
Kuljettaja otettiin poliisin toimesta kiinni ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan Lounais-Suomen poliisissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena.