HYRYNSALMI
Kuhmontiellä Hyrynsalmella tapahtui perjantai-iltana 20. syyskuuta ennen puolta kahdeksaa yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus. Kainuun pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo.
– Henkilöauto oli mennyt katon kautta ympäri ja päätynyt pyörilleen ojaan kuljettajan väistettyä tiellä liikkunutta irrallaan olevaa koiraa, kommentoi päivystävä palomestari Raisa Korhonen Kainuun pelastuslaitokselta.
Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Kumpikin pääsi omatoimisesti ulos autosta, eikä vakavia henkilövahinkoja aiheutunut.
Tehtävälle hälytettiin Kainuun pelastuslaitokselta yhteensä neljä pelastusyksikköä, joista yksi hoiti tehtävän.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 19.20. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi.