HELSINKI
Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaa piittaamattomuutta osoittavaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Helsingissä.
Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo, että kuljettaja ajoi punaista liikennevaloa päin. Punainen valo oli ehtinyt olla jo noin kolmen sekunnin ajan.
Tapaus sattui Koskelantiellä torstaina alkuillasta kello 17.47.
– Vaikka Helsingin liikenne on ollut pari päivä melkoista puuroa, niin ”sooloilut” eivät edelleenkään ole sallittuja, Pasterstein muistuttaa.
Pastersteinin mukaan kuljettajalla oli kyydissään kolme lasta ja keli oli talvinen.
Poliisipartio kirjoitti kuljettajalle 28 päiväsakkoa ja otti tämän kortin hyllylle.
Taksikuski selvisi ilman sanktiota.
Jos katsoit artikkelin alussa upotetun videon, huomasit varmaan, että taksinkuljettaja ajoi henkilöauton edellä myös punaisia päin.
Tämä on herättänyt osassa kansalaisia närää ja Pastersteinia muistutetaan asiasta.
– Ei kirurgikaan leikkaa kuin yhden potilaan kerrallaan, Pasterstein vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi.
On ihan ymmärrettävää, että poliisi liputtaa sivuun kahdesta tapauksesta törkeämmän.