HELSINKI
Henkilöautoilijan epäillään syyllistyneen vakavaa piittaamattomuutta osoittavaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Helsingissä viime lauantaina.
Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo, että henkilöautoilija oli ajanut punaisia päin tilanteessa, jossa punainen valo oli palanut jo yli kolmen sekunnin ajan, eli etäisyys valo-opastimeen oli ollut tarpeeksi suuri, että pysähtyminen oli mahdollista.
Tapaus sattui Huopalahdentiellä.
– Näitä ilmestyy nyt sakotusjärjestelmään aivan liikaa, Pasterstein sanoo.
– Tapahtuma-aikaan oli erittäin liukas tienpinta. Kyydissä kuljettajalla oli kolme matkustajaa, joista kaksi lapsia, Pasterstein jatkaa.
Poliisipartio määräsi kuljettajalle 24 päiväsakkoa vakavasta piittaamattomuudesta ja otti tämän ajokortin hyllylle, eli määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.