OULU
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos hälytettiin rakennuspalotehtävälle Välskärintielle Oulun Hönttämäkeen torstaina 9. maaliskuuta aamupäivällä. Tehtävästä tiedottaa Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos.
Pelastuslaitos kertoo, että autokatos oli syttynyt palamaan. Katos romahti siellä olleiden autojen päälle. Katoksessa oli yhteensä neljä henkilöautoa, jotka tuhoutuivat täysin.
Lisäksi kolme autoa kärsi lämpövahinkoja. Tapauksesta uutisoi myös Yle, joka kertoo, että lämpövahinkoja saaneista autoista sulivat esimerkiksi valot ja vilkut palon vuoksi.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Palon syttymissyytä ei tiedetä.
Pelastuslaitos sai tulipalosta ilmoituksen kello 09.11.