POHJOIS-KARJALA
Pelastuslaitos muistuttaa, että roska-astioita ei tule säilyttää rakennuksen seinustalla. Roska-astia on myös hyvä säilyttää lukitussa tilassa, jotta ne olisivat ilkivallalta suojassa.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen henkilöstöä hälytettiin rakennuspalon sammutustehtävälle Kiisukadulle Outokumpuun sunnuntai-iltana 4. syyskuuta kello 22.22.
Pelastuslaitoksen mukaan ohikulkija oli havainnut rakennuksen vieressä palavan jotain materiaalia, joka myöhemmin selvisi biojäteroskikseksi. Ohikulkija sai siirrettyä vieressä sijainneen isomman roska-astian sivuun, eikä palo ehtinyt levitä tähän toiseen roska-astiaan. Vaarassa myös oli, että palo leviää rakennukseen, jonka vieressä palo oli.
Paikalle saapuneet ensihoitoyksikkö sekä päivystävä ryhmänjohtaja sammuttivat palon alkusammutuksella ennen kuin palo ehti levitä rakennukseen. Tulessa ollut biojäteastia tuhoutui palossa täysin.
Palo sai mahdollisesti alkunsa ilkivallasta tai biojäteastiaan laitetusta kuumasta materiaalista. Pohjois-Karjalassa on poliisin mukaan tehty useita ilkivallantekoja elokuun ja syyskuun alussa. Itä-Suomen poliisilaitos julkaisi tapauksesta tiedotteen, eikä lisännyt itse tapahtuneesta mitään.
Lue myös: Poliisilla tutkittavanaan useita ilkivaltarikoksia Pohjois-Karjalassa
Mahdollisia havaintoja pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.
Pelastuslaitos muistuttaa, että roska-astioita ei tule säilyttää rakennuksen seinustalla. Roska-astia on myös hyvä säilyttää lukitussa tilassa, jotta ne olisivat ilkivallalta suojassa.