PARIKKALA
Hätäkeskus sai ennen onnettomuutta ilmoituksia Pohjois-Karjalan puolelta Lappeenrannan suuntaan ajavasta henkilöautosta, joka seilasi kaistojen välissä. Kolarin jälkeen henkilöauto todettiin...
KAAKKOIS-SUOMI
Itsepalvelukassoilla tehdyt näpistykset on poliisin mukaan uusi, laaja ilmiö. Ilmiö on kasvanut voimakkaasti tämän vuoden aikana, ja vuoden alusta...
MOPOMIITIT
Huoltajien tehtävänä on muun muassa varmistaa, että heidän nuorensa kulkuneuvot ovat turvallisia.
Poliisi pyytää vanhempia keskustelemaan miiteistä nuortensa kanssa ja...
TEHOVALVONTA
Ajokortin menetti yhteensä 18 kuljettajaa.
Poliisi määräsi lukuisia liikennevirhemaksuja ja sakkoja suojaamattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymisen valvontaviikolla, jonka poliisi järjesti 22.-26. toukokuuta....
LAPPEENRANTA
Tapausta tutkitaan kuolemansyyntutkintana.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen poliisipartio hälytettiin suorittamaan poliisitehtävää Lappeenrantaan perjantai-iltana 26. toukokuuta.
Noin puoli kahdeksan aikaan suoritetussa tehtävässä menehtyi yksi...
LAPPEENRANTA
Koska vangitsemiselle ei enää ole perustetta, keskiviikkona kaksi rikoksesta epäiltynä vangittua henkilöä vapautettiin.
Lappeenrannan Joutsenon Papinraitilla yksityisasunnossa tapahtuneeksi epäillyn henkirikoksen...
IMATRA - KOUVOLA
Ahvonen on nähty viimeksi Kouvolassa maaliskuussa.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin etsivän kadonnutta henkilöä. Poliisi pyytää havaintoja imatralaisesta Leo...
LAPPEENRANTA
Yksi henkilö on vangittu. Käräjäoikeus käsittelee kolmen muun epäillyn vangitsemista myöhemmin tällä viikolla.
Kaakkois-Suomen poliisi tutkii Lappeenrannan Joutsenossa tapahtunutta epäiltyä...
TEHOVALVONTA
Viime vuonna vastaavassa valvonnassa rattijuopumuksesta epäiltyjä jäi kiinni vain 11, tarkastettujen ajoneuvojen määrän oltua noin 1 400 ajoneuvoa. Tänä vuonna...
LAPPEENRANTA
Poliisi tutkii tapausta tappona ja törkeänä ryöstönä. Uhriin oli kohdistettu voimakasta väkivaltaa sekä anastettu hänen omaisuuttaan. Tästä syystä tekoa...
LAPPEENRANTA
Poliisi kertoo, että epäilty tekijä ei ole poliisin tiedossa. Myös uhrin tunnistaminen on edelleen kesken.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana...
OMAISUUSRIKOKSET
Syyttäjälle siirtyy rikossarjasta 18 törkeää varkautta, viisi varkautta, neljä varkauden yritystä sekä liitännäisrikoksia.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella on ollut tutkittavana vuoden 2023...
TEHOVALVONTA
Poliisi kohdisti valvontaa tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä ylikuormiin.
Poliisi suoritti viime viikolla...
LAPPEENRANTA
Kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Alustavien tietojen mukaan syynä on ollut liian suuri tilannenopeus.
Lappeenrannan poliisi sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin...
SAVITAIPALE
Ajoneuvossa ei ollut matkustajia. Fintrafficin mukaan ulosajo tapahtui Viiruntien risteyksen kohdilla, mutta tieto oli virheellinen, sillä paikkakuntalainen tietää kertoa,...
RAUTJÄRVI
Asiassa ei tässä vaiheessa epäillä rikosta eikä tapahtumaan liity ulkopuolisia henkilöitä.
Poliiisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Kenraalintielle Rautjärven Simpeleelle...
IMATRA
Ampuma-aselain mukaan patruunoiden hallussapito on luvanvaraista ja patruunoiden haltija on myös ampuma-aselain mukaan velvollinen pitämään patruunoista sellaista huolta, ettei...
IMATRA
Poika oli soittanut itse hätäkeskukseen ja hän on tunnustanut teon esitutkinnassa.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen rinostutkinnassa on tutkittavana epäilty henkirikos, tiedottaa Kaakkois-Suomen...
IMATRA - LAPPEENRANTA
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin poliisipartiot ovat saaneet Etelä-Karjalan liikenteessä viikonlopun 21.-23. huhtikuuta aikana kiinni pari kaaharia ja pari...