HAMINA – KOTKA
Kaakkois-Suomen poliisin partiot saivat kuluneen viikonlopun aikana kiinni eteläisen Kymenlaakson liikenteestä muutamia rattijuoppoja, tiedottaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos. Lisäksi kiinni jäi tavakseen kortitta ajeleva kuljettaja.
Perjantaina iltakymmenen aikoihin poliisin partio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Kotkassa Rautatiekadulla. Auton kuljettajaksi paljastui mieshenkilö, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Seulonta-alkometripuhalluskoe antoi nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti puolestaan positiivisen kokaiinille. Lisäksi poliisille selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Perjantaina Kotkassa jäi kiinni myös toinen päihtynyt kuljettaja. Poliisi suoritti hieman ennen puoltayötä Sunilantiellä henkilöautoa kuljettaneelle mieshenkilölle seulonta-alkometripuhalluskokeen, johon mies puhalsi 0,64 promillea.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta heti väliaikaiseen ajokieltoon.
Haminassa poliisi suoritti lauantaina aamupäivällä Tarkka-ampujankadulla henkilöautoa kuljettaneelle mieshenkilölle seulonta-alkometripuhalluskokeen, johon mies puhalsi 1,86 promillea.
Tämänkin kuljettaja määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon törkeästä rattijuopumuksesta epäiltynä.
Lauantaina puolenpäivän aikaan Tikankadulla Kotkassa poliisi tavoitti henkilöautoa kuljettaneen naishenkilön, jolla ei ollut voimassa ollutta ajo-oikeutta. Nainen oli tavattu vuoden aikana ajelemasta ilman ajo-oikeutta tätä ennen 15 eri kertaa. Nainen joutuu vastaamaan ajeluistaan myöhemmin oikeudessa.