SALO
Lounais-Suomen poliisi on saamassa valmiiksi esitutkinnan rikoskokonaisuudessa, jossa deaktivoituja ampuma-aseita muutettiin toimintakuntoisiksi ampuma-aseiksi.
Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi suoritti maaliskuun alussa etsinnän Salossa sijaitsevaan ajoneuvo-alalla toimivaan yritykseen, josta poliisi takavarikoi 21 luvanvaraista ampuma-asetta. Lisäksi yrityksestä takavarikoitiin luvanvaraisia ampuma-aseen osia, patruunoita ja lupavapaita ampuma-aseita sekä deaktivoituja ampuma-aseita.
Valtaosa takavarikoiduista aseista oli kiväärejä, mutta joukossa oli myös sarjatuliaseita ja niiden osia. Näiden lisäksi poliisi takavarikoi yksittäisiä aseita muun muassa ajoneuvoista ja aseita ostaneelta henkilöltä.
– Luvattomien aseiden valmistaminen ja myyminen on ollut sekä suunnitelmallista että ammattimaista. Vaikuttaisi siltä, että aseita on valmistettu menekin mukaan ja teolla on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, kuvailee Turun järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaryhmän rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Kokonaisuudessa on yhteensä viisi epäiltyä, joista kaksi on ollut vangittuna. Kumpikaan heistä ei ole enää vangittuna.
– Nämä kaksi vangittua ovat kokonaisuuden keskeiset henkilöt. Heistä toinen on pääasiassa valmistanut aseita ja toinen on välittänyt niitä eteenpäin, Kuure kertoo.
Epäillyistä kahden epäillään myyneen aseita ja/tai patruunoita. Yhdeltä epäillyltä aseiden valmistaja on hankkinut aseita ja niiden osia. Kaksi epäiltyä on ostanut joko aseita ja patruunoita tai ainoastaan patruunoita.
Kaikki epäillyt ovat 1960–1980-luvuilla syntyneitä miehiä. Heistä neljä asuu Lounais-Suomessa ja yksi Meri-Lapissa. Henkilöiden tunnistamisen välttämiseksi poliisi ei voi kertoa heistä yksilöidympiä tietoja.
Törkeitä ampuma-aserikoksia ja ampuma-aserikoksia sisältävä kokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan todennäköisesti helmikuussa 2024.