puhelimen kuoret

Elokapina esti tie- ja raideliikenteen Nesteen öljyjalostamoon Porvoossa – kiinni otettiin 42 henkilöä

Julkaistu




UUSIMAA

Elokapina iski jälleen, nimittäin tällä kertaa Porvoossa, selviää Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen twiitistä. Tilanne johti 42:n henkilön kiinniottoon.

Itä-Uudellamaalla Porvoossa, tarkemmin Kilpilahdentiellä sekä Nesteen öljyjalostamon ratapihalla Kilpilahdessa, Elokapina aiheutti pahennusta tiistai-iltana 10. toukokuuta kello 18 aikoihin.

Elokapinan aktivistit estivät liikenteen Kilpilahdentiellä sekä raideliikenteen Nesteen öljyjalostamon ratapihalla. Tämän lisäksi osa mielenosoittajista oli lukittautuneina raiteisiin Nesteen öljynjalostamon ratapihalla. Paikalla oli poliisin arvion mukaan vajaa 100 mielenosoittajaa.

Poliisi neuvotteli järjestäjän kanssa mielenosoituksen siirtämisestä sopivampaan paikkaan, mihin järjestäjä ei suostunut. Hieman kello 23 jälkeen poliisi määräsi kokoontumisen päättymään, ja antoi poistumiskäskyn paikalla oleville.

Paikalta otettiin kiinni 42 henkilöä, jotka eivät noudattaneet poliisin poistumiskäskyä. Kiinniotettuja epäillään tässä vaiheessa liikenteen estämisestä sekä liikenteen häirinnästä, niskoittelusta ja joidenkin kohdalla haitanteosta virantoimituksessa olevalle virkamiehelle.

Kiinniotetut kuljetettiin Vantaan poliisivankilaan. Heidät vapautettiin henkilöllisyyden varmistamisen jälkeen.

Lähteenä: Itä-Uudenmaan poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Rattijuoppo teki äkkijarrutuksen ja peruutti takana tulleen keulaan Hyvinkäällä

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Keski-Uudellamaalla Hyvinkäällä lauantain vastaisena yönä 24. helmikuuta sattunutta erikoista liikenneonnettomuutta, jossa...

Voro varasti auton Vantaan Kivistössä – takapenkillä istui äiti lapsensa kanssa

Vantaan Kivistössä sattui viime viikon torstaina 22. helmikuuta tapaus, jossa tilaisuus teki varkaan, nimittäin...

Rekka suistui kyljelleen kaistojen väliin Hämeenlinnanväylällä Vantaalla

VANTAA. Hämeenlinnanväylällä sattui sunnuntai-iltana 25. helmikuuta raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat...

Tuoreimmat artikkelit

Auto suistui päin kallioseinämää Jyväskylässä – yksi henkilö menehtyi

JYVÄSKYLÄ Jyväskylässä sattui perjantain vastaisena yönä raju ulosajo. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 03.42. Sisä-Suomen poliisilaitokselta...

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...