LAHTI
Miehen hallusta löytyi epäiltyjä huumausaineita.
Poliisilla oli Lahdessa sunnuntaiaamun 31. maaliskuuta ja maanantaiaamun 1. huhtikuuta välisen vuorokauden aikana tilanne, jossa oli pieni takaa-ajotilanne. Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan, että poliisipartio oli kiinnittänyt huomiota henkilöautoon, jossa ei ollut eturekisterikilpeä ja joka oli kääntymässä kerrostalon pihaan.
Poliisi kytki hälytys- ja pysäytysvalot päälle, jolloin kuljettajana toiminut mies yritti peruuttaa tilanteesta pakoon. Poliisi tukki lyhyen karkumatkan jälkeen auton pakotien ja otti miehen kiinni.
Kuljettaja käytettiin poliisipartion toimesta verikokeissa mahdollisten päihteiden käytön selvittämiseksi. Miehen hallusta löytyi epäiltyjä huumausaineita.
Kuljettajaa epäillään ainakin rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausainerikoksesta.