Etelä-Karjalassa lukuisia väkivaltarikoksia – mm. alkoholijuomia varastanut pahoinpiteli kaupan työntekijää Lappeenrannassa

Julkaistu

ETELÄ-KARJALA

Kaakkois-Suomen poliisia on työllistänyt Etelä-Karjalassa perjantaialkuillan 31. maaliskuuta ja sunnuntaiaamun 2. huhtikuuta välisenä aikana lukuisat väkivaltarikostapaukset, selviää Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen Etelä-Karjalan alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo tiedotteessaan yhteensä kahdeksasta väkivaltarikostapauksesta, joista yhtä tutkitaan ryöstönä. Tapauksista kolme liittyi lähisuhdeväkivaltaan. Poliisi ei avaa tapauksia kun pintapuolisesti, eikä esimerkiksi kerro uhrien saamista vammoista tarkemmin.


Mies pahoinpiteli tuttavaansa lyömällä kasvoihin ja selkään Lappeenrannassa.

Perjantaina alkuillasta mieshenkilö pahoinpiteli Lappeenrannassa yksityisasunnossa tuttavaansa lyömällä häntä nyrkillä useita kertoja kasvoihin ja selkään. Poliisin saapuessa asuntoon, oli pahoinpitelijä jo poistunut. Poliisi löysi hänet piiloutuneena tapahtumapaikan kiinteistöön. Uhri toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta EKKS:aan.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä. Alkoholilla oli osuutta tapahtuneeseen.

Nuorukaista pahoinpideltiin Imatralla.

Imatralla nuorukaista pahoinpideltiin perjantai-iltana Keskusliikenneasemalla. Uhrille ja pahoinpitelijälle oli syntynyt sanaharkkaa, jonka seurauksena uhri kaadettiin maahan ja häntä lyötiin nyrkillä päähän.

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.

Alkoholijuomia varastanut pahoinpiteli kaupan työntekijää Lappeenrannassa.

Lauantaina iltapäivällä, oli mieshenkilö varastanut alkoholipitoisia juomia Lappeenrannan keskustassa sijaitsevasta kaupasta. Kaupan henkilökunnan yrittäessä estää miehen poistumista, hän pakeni uhkailemalla ja pahoinpitelemällä kaupan työntekijää. Poliisi ei tiedota uhrin vammoista tarkemmin.

Poliisilla on tiedossa rikoksesta epäillyn henkilöllisyys. Asiaa tutkitaan Kaakkois-Suomen poliisissa ryöstönä.

Imatrankoskella lähisuhdeväkivaltaa.

Lauantaina Imatran Imatrankoskella, oli yksityisasunnossa lähisuhdeväkivaltatilanne, jossa uhria retuutettiin ja revittiin hiuksista. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni rikoksesta epäillyn, joka tuotiin Lappeenrannan poliisiasemalle. Alkoholilla on ollut osuutta tapahtuneeseen.

Asiaa tutkitaan Kaakkois-Suomen poliisissa pahoinpitelynä. Poliisi ei kerro osapuolista tarkemmin.

Parikkalassa ja Simpeleellä lähisuhdeväkivaltatapaukset.

Lauantaina Parikkalassa ja Simpeleellä oli lähisuhdeväkivaltatapaukset, joita poliisi tutkii pahoinpitelyinä. Parikkalassa uhria pahoinpideltiin yleisellä paikalla ja Simpeleellä yksityisasunnossa. 

Parikkalan pahoinpitelyyn liittyen poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni ja toi Lappeenrannan poliisiasemalle. Tässäkin tapauksessa alkoholilla on ollut osuutta tapahtuneeseen. Uhreille aiheutui lieviä vammoja.

Nuorukaista pahoinpideltiin Lappeenrannan keskustassa.

Sunnuntaina aamuyöllä nuorukainen oli kaadettu maahan Lappeenrannan keskustassa ja häntä oltiin lyöty päähän. Poliisi ei avaa tapahtumia tarkemmin.

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.

Useampi henkilö pahoinpiteli uhria Imatran keskustassa.

Sunnuntaina aamuyöllä poliisi sai ilmoituksen Imatran keskustassa kadulla makaavasta henkilöstä. Poliisin saapuessa paikalle, henkilö kertoi joutuneensa usean henkilön pahoinpitelemäksi. Uhri toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta EKKS:aan.

Poliisi ei kerro, onko epäillyt tekijät poliisin tiedossa. Asiaa tutkitaan Kaakkois-Suomen poliisissa pahoinpitelynä.

Lue myös:

    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


    puhelimen kuoret




    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Suru-uutisia Rautjärveltä: Yksi henkilö menehtyi mönkijäonnettomuudessa

    RAUTJÄRVI Rautjärveltä kuuluu surullisia uutisia. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta puristuksista tänään maanantaina iltapäivällä kello...

    Raju ulosajo Muukon suoralla Lappeenrannassa – yksi henkilö menehtyi

    LAPPEENRANTA Lappeenrannassa valtatie 6:lla tapahtui vakava liikenneonnettomuus tänään keskipäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

    Puolustusvoimien telakuorma-auto suistui kyljelleen ojaan Lappeenrannassa

    LAPPEENRANTA Ylämaantiellä Lappeenrannassa tapahtui yhden ajoneuvon liikennevahinko tänään aamupäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen liikennevälinepalosta kello 10.31. Etelä-Karjalan...


    Tuoreimmat artikkelit

    Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

    KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

    Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

    OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

    Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

    KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

    Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

    OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...