RANTASALMI – SAVONLINNA
Itä-Suomen poliisin partiot tapasivat kuluneen vuorokauden aikana Etelä-Savon liikenteestä kolme epäiltyä rattijuoppoa. Kuljettajista kaksi jäi kiinni lauantaina iltapäivällä ja yksi aikaisin sunnuntaiaamuna.
Poliisipartio pysäytti lauantaina kello 14.05 nykyisin Savonlinnaan kuuluvalla Kerimäellä Vanhanpappilantiellä traktorin tarkastaakseen sen kuljettajan ajokunnon.
Partio suoritti traktoria kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, joka ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan, eli tulos oli vähintään 1,20 promillea. Poliisi ei avaa puhalluskokeen tulosta tarkemmin.
Lisäksi poliisille selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Täten miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Toinen iltapäivän rattijuopoista tavattiin myös Savonlinnassa. Poliisipartio pysäytti kello 15.15 Kitkantiellä henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastusta varten.
Partio suoritti autoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Seulonta-alkometripuhalluskoe antoi nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti puolestaan positiivisen tuloksen huumausaineille. Poliisi ei kerro mille huumausaineille.
Lisäksi partiolle selvisi, ettei kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään täten rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kolmas epäilty rattijuoppo jäi kiinni aikaisin sunnuntaina aamulla, kun poliisipartio pysäytti kello 5.37 Rantasalmella valtatie 14:llä henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon.
Partio suoritti autoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, joka osoitti törkeää rattijuopumusta, eli puhallustulos oli vähintään 1,20 promillea.
Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.