ETELÄ-SAVO
Poliisi suoritti liikenteenvalvontaa perjantain 19. elokuuta ja lauantain 20. elokuuta välisenä iltana ja yönä Etelä-Savossa, jonka yhteydessä poliisi tapasi päihtyneitä kuljettajia. Kiinni jäi yhteensä kolme rattijuoppoa, joista kaksi oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja yksi huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Huumepäinen kuljettaja kiinni Pieksämäellä.
Perjantaina kello 18.30 aikaan Pieksämäellä, henkilöauton kuljettajalle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Rantasalmella kiinni kaksi rattijuoppoa lauantaiyönä.
Ensimmäinen puhalsi 1,09 promillea.
Lauantaiyönä kello 00.48 aikaan, Rantasalmella henkilöauton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, puhalluskokeen tulos oli 0,48mg/l, joka on promilleissa 1,09 promillea.
Henkilöautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Toinen puhalsi 0,89 promillea.
Lauantaiyönä kello 02.12 aikaan, Rantasalmella pakettiauton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, puhalluskokeen tulos oli 0,39mg/l, joka on promilleissa 0,89 promillea.
Pakettiautoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos