Eteläisen Savon kenttäjohtoalueella on tehty lukuisia murtoja ja autovarkauksia joulun aikana

Julkaistu

ETELÄ- JA ETELÄINEN POHJOIS-SAVO

Itä-Suomen poliisia on työllistänyt eteläisen Savon kenttäjohtoalueella mm. lukuisat omaisuusrikoksen. Eteläisen Savon kenttäjohtoalueeseen kuuluu Etelä-Savon maakunta sekä Varkauden, Joroisten ja Leppävirran alueet.

Itä-Suomen poliisialitokselta kerrotaan, että alueella tapahtui useita murtoja sekä autovarkauksia.

Jouluaattona Hätäkeskukseen ilmoitettiin käynnissä olevasta murrosta vapaa-ajan kiinteistöön Mikkelissä.

Paikalle ehtinyt ilmoittaja seurueineen oli tavannut paikalta murtomiehet verekseltään. Murtomiehet olivat paenneet paikalta autolla, vahingoittaen samalla ilmoittajan seurueen autoja törmäten niihin käytössään olleella autolla. Myös murtomiesten auto oli vaurioitunut siten, että nämä joutuivat pakenemaan paikalta jalan.

Paikalle saapuneet poliisipartiot tavoittivat etsintöjen perusteella epäillyt lähistöltä ja nämä otettiin kiinni. Heitä epäillään mm. varkausrikoksesta.

Joulupäivänä Mikkelissä tuli ilmi asuntomurto. Sandelsinkadulla oli murtauduttu omakotitaloon asukkaan ollessa muualla. Asiaa tutkitaan Itä-Suomen poliisissa törkeänä varkautena.

Myös Pieksämäellä ilmeni useita murtoja jouluaattona ja poliisi tavoitti kaksi epäiltyä henkilöä, jotka otettiin kiinni epäiltyinä varkausrikoksiin.

Murtosarjat jatkuivat Pieksämäen alueella kuitenkin myös joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Pieksämäeltä anastettiin mm. kaksi henkilöautoa. Anastetut henkilöautot ovat Citroen C4, jonka rekisteritunnus on RKG-519 ja Toyota Corolla, jonka rekisteritunnus on TGL-524.

Lisäksi Varkaudesta anastettiin tapaninpäivänä valkoinen Honda CR-V henkilöauto rekisteritunnukseltaan CMC-140.

Itä-Suomen poliisi pyytää havaintoja anastettujen autojen liikkeistä. Havainnot pyydetään ilmoittamaan suoraan hätänumeroon 112.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Hakelastissa olleen täysperävaunurekan vetoauto syttyi palamaan ja tuhoutui Savonlinnantiellä Juvan keskustan kohdilla

JUVA Savonlinnantiellä Juvan keskustan kohdilla sammutettiin palavaa ajoneuvoa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Poliisi panostaa näkyvään valvontaan koulujen päättyessä ympäri Suomen

KOULUJEN PÄÄTTÄJÄISET Poliisilaitokset ympäri Suomen toteuttavat tehostettua katu- ja päihdevalvontaa koulujen päättymisviikolla 27.5.–2.6.2024, tiedottaa Poliisihallitus....

Tappajamopo – kulkupeli, jota aikuiset eivät tunnu ymmärtävän ja on nuorelle ylivoimainen houkutin

MOPOT Viritetty mopo voi olla hengenvaarallinen ja sitä kutsutaan mm. tappajamopoksi. Tappajamopo on käsite, jota...


Tuoreimmat uutiset

Sääksjärven itäpuolella Kokemäellä paloi maastoa noin viisi hehtaaria

KOKEMÄKI Viidantiellä Kokemäellä, Sääksjärven itäpuolella sammutettiin suht. laajaa maastopaloa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Rakennuspaloepäily työllisti pelastuslaitosta Oulun Tuirassa

OULU Myllytiellä Oulun Tuirassa epäiltiin rakennuspaloa kerrostalossa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Sääksjärven itäpuolella Kokemäellä paloi maastoa noin viisi hehtaaria

KOKEMÄKI Viidantiellä Kokemäellä, Sääksjärven itäpuolella sammutettiin suht. laajaa maastopaloa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Rakennuspaloepäily työllisti pelastuslaitosta Oulun Tuirassa

OULU Myllytiellä Oulun Tuirassa epäiltiin rakennuspaloa kerrostalossa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...