puhelimen kuoret

Eteläsavolainen pariskunta joutui valepoliisien huijauksen kohteeksi – pariskunnan tileiltä oli saatu siirrettyä yhteensä 20 000 euroa

Julkaistu




ETELÄ-SAVO

Poliisi muistuttaa, että verkkopankkitunnuksia ei kysy puhelimitse kuin rikolliset.

Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty petosrikos, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Poliisi kertoo tutkivansa tapausta, jossa pariskunnalla oltiin huijattu huomattava summa rahaa.

Eteläsavolainen pariskunta sai keskiviikkona puhelun Helsingin rikospoliisiksi esittäytyneeltä henkilöltä. Soittaja väitti ottaneensa kiinni ulkomaalaisia henkilöitä, jotka olisivat varastaneet rahaa puhelimeen vastanneen naisen tililtä. Puhelun aikana soittaja sai naisen luovuttamaan tilitietonsa, pankkitunnukset ja salasanoja. 

Myös naisen puoliso keskusteli poliisina esiintyneen henkilön kanssa. Pitkän keskustelun jälkeen myös mies luovutti soittajalle pankkitietonsa ja salasanansa.

Soittaja kielsi pariskuntaa tarkastamasta tilitietojaan ennen seuraavaa aamua, ettei rahaliikenne estyisi ja vaikeuttaisi poliisin työtä.

Pankki otti yhteyttä pariskuntaan seuraavana aamuna. Pariskunnan tileiltä oli saatu siirrettyä yhteensä 20 000 euroa.

Poliisi muistuttaa edelleen, ettei poliisi koskaan kysy eikä poliisilla ole tarvetta kenenkään pankkitileihin liittyviä tietoja kuten salasanoja, verkkopankkitunnuksia tai muitakaan sellaisia tietoja, joilla mahdollistetaan pääsy kansalaisen pankkitileihin. Verkkopankin tunnuksia tai kirjautumistietoja ei puhelimitse kysele kukaan muu kuin rikolliset. Pitkät painostavat puhelut, joissa näitä tietoja pyydetään kannattaa lopettaa. Mikäli tällaiseen tilanteeseen joutuu, että poliisina esiintyneelle henkilölle luovuttaa tietojaan, tulee asiasta olla heti yhteydessä pankkiin sekä hätäkeskukseen.

Tämän lisäksi kuluneen viikon aikana on tullut esille jo aikaisemminkin uutisoitu ”hei äiti” huijaus, jossa tekstiviestillä toteutetussa huijauksessa asianomistajalta saatiin vietyä noin 11 000 euroa sekä ns turvatilihuijaus, jossa asianomistajaa harhautettiin antamaan tili- ja verkkopankkitunnuksensa väitetyn rahahuijauksen verukkeella. Tällä tavalla asianomistajalta saatiin vietyä lähes 10 000 euroa. 


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kannabispäinen kuski jäi kiinni Mikkelin Rantakylässä

MIKKELI Itä-Suomen poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueen poliisipartio suoritti tiistaiaamuna liikenteen valvontaa Mikkelin Rantakylässä. Itä-Suomen poliisilaitokselta...

Pertunmaalla kadonnut iäkäs nainen löydettiin Vapepan toimesta

PERTUNMAA Itä-Suomen poliisi on etsinyt tänään tiistaina Pertunmaalla kadonnutta henkilöä. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin illantaitteessa kello...

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...