Etenkin rattijuopot työllistivät poliisia Vakka-Suomessa

Julkaistu


VAKKA-SUOMI

Kiinni jäi viisi rattijuoppoa ja kaahari. Yksi rattijuopoista ajoi auton ulos tieltä. Lisäksi poliisia työllisti ilkivallanteko sekä liikenneonnettomuus.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin poliisipartioita on työllistänyt Varsinais-Suomen maakunnassa Vakka-Suomen alueella mm. lukuisat liikenneaiheiset tehtävät, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan kiinni jääneistä rattijuopoista sekä liikenneonnettomuuksista.

Keskiviikkona 6. syyskuuta kiinni kaksi rattijuoppoa.

Keskiviikkona aamupäivällä poliisipartio pysäytti Salmen asuntoalueella Uudessakaupungissa henkilöauton, jonka kuljettajalle partio suoritti puhalluskokeen ja huumausaineen pikatestin. Puhalluskokeen tulos oli näyttänyt nollaa, mutta huumausainepikatesti puolestaan positiivista huumausaineelle, poliisi ei kerro mille.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Samana iltapäivänä poliisipartio pysäytti henkilöauton Laitilassa. Kuljettajan tarkkuusalkometripuhallus antoi tulokseksi noin 0,97 promillea. Kuljettaja oli pysäyttämishetkellä jo ajokiellossa.

Poliisipartio kirjoitti kuljettajalle sakon rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Myös torstaina 7. syyskuuta kiinni kaksi rattijuoppoa.

Torstaiaamuna poliisipartio pysäytti henkilöauton Taivassalossa. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin lukemat, joiden perusteella hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Poliisi ei kerro puhalluskokeen tulosta, mutta se on ollut vähintään 1,20 promillea, sillä kyseinen tulos on törkeän rattijuopumuksen raja Suomessa.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Torstaina iltapäivällä poliisipartio pysäytti Pyhärannassa Rantatiellä henkilöauton, jonka kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Poliisi ei kerro, mille huumausaineelle huumausaineen pikatesti oli antanut positiivisen tuloksen.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Auto katolleen ojaan yhteentörmäyksen seurauksena Laitilassa.

Lauantaina 9. syyskuuta Laitilassa tapahtui liikennevahinko, jossa pihaliittymästä tielle ajanut auto törmäsi toiseen autoon.

Toinen auto pyörähti ympäri ja päätyi katolleen ojaan.

Sunnuntain vastaisena yönä rattijuoppo ajoi auton ojaan Uudessakaupungissa.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisi sai ilmoituksen tieltä suistuneesta autosta Taivassalontiellä Uudessakaupungissa.

Tapahtumapaikalta löytyi pahoin vaurioitunut auto ja loukkaantunut henkilö, jonka epäillään kuljettaneen autoa. Puhallustuloksen perusteella henkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Tässäkään tapauksessa poliisi ei kerro puhalluskokeen tulosta.



Autoon tehtiin ilkivaltaa Uudessakaupungissa.

Sunnuntaina 10. syyskuuta aamuyöstä Uudessakaupungissa rikottiin autosta sivupeili kuljettajan ollessa autossa sisällä. Tekijä on poliisin tiedossa, mutta häntä ei tavoitettu etsinnästä huolimatta.

Kaaharin kortti hyllylle Laitilassa.

Poliisipartio mittasi sunnuntai-iltana 10. syyskuuta Laitilassa Eurantiellä autoilijan nopeudeksi 158 kilometriä tunnissa alueella, jossa suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, ja ajokortti jäi poliisin haltuun.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Leikkikentän kiipeilyteline poltettiin Laitilassa

LAITILA Lounais-Suomen poliisi tutkii Laitilassa tapahtunutta epäiltyä ilkivallantekoa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Kylänpääntiellä sijaitsevalla leikkikentällä...

Laitilassa tapahtui kymmenien ihmisten joukkotappelu – epäiltynä ainakin 16-vuotias nuori

LAITILA Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana viime viikonloppuna Vakka-Suomessa tapahtunut epäilty vakava väkivallanteko. Lounais-Suomen poliisilaitokselta...

Mopoilija loukkaantui liikenneonnettomuudessa Laitilassa – äiti kiittää paikalla poikaa auttaneita

LAITILA Kodjalantiellä Laitilassa tapahtui perjantaiaamuna 7. kesäkuuta mopon ja kuorma-auton välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...


Tuoreimmat uutiset

Poliisi valvoo juhannuksen meno- ja paluuliikennettä – juhannusliikenne on kiivaimmillaan torstaina iltapäivällä

JUHANNUSLIIKENNE Poliisi valvoo jälleen juhannusliikennettä valtakunnallisesti. Valvontaa juhannusliikenteessä tehdään sekä perinteisesti tunnuksellisilla ja tunnuksettomilla ajoneuvoilla,...

Tulipalo tuhosi heinäladon Pälkäneellä

PÄLKÄNE Avustiellä Pälkäneen Kuohijoella sammutettiin keskiviikkona 19. kesäkuuta alkuillasta rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Poliisi valvoo juhannuksen meno- ja paluuliikennettä – juhannusliikenne on kiivaimmillaan torstaina iltapäivällä

JUHANNUSLIIKENNE Poliisi valvoo jälleen juhannusliikennettä valtakunnallisesti. Valvontaa juhannusliikenteessä tehdään sekä perinteisesti tunnuksellisilla ja tunnuksettomilla ajoneuvoilla,...

Tulipalo tuhosi heinäladon Pälkäneellä

PÄLKÄNE Avustiellä Pälkäneen Kuohijoella sammutettiin keskiviikkona 19. kesäkuuta alkuillasta rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...