JANAKKALA. Hämeen poliisin partio nappasi Kanta-Hämeen liikenteestä Janakkalan Tervakoskella etsintäkuulutetun miehen maanantaina 19. helmikuuta iltapäivällä.
Poliisipartio mittasi kello 15.50 aikaan Tervakoskella valtatie 3:lla henkilöautolle nopeudeksi 143 kilometriä tunnissa. Kyseisellä tieosuudella on 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus.
Partio pysäytti auton ja auton kuljettajaksi selvisi 33-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Autosta löytyi vähäinen määrä huumeita.
Partio suoritti autoon paikanetsinnän, jonka tuloksena autosta löytyi vähäinen määrä huumausainetta. Etsinnän jälkeen mies kuljetettiin verikokeeseen rattijuopumusepäilyn varmistamiseksi, jonka jälkeen hänet kiinniotettiin voimassa olevan etsintäkuulutuksen perusteella.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä vakavaa piittaamattomuutta osoittavasta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.