HELSINKI
Kuljettajan epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta aiheuttaen useita vaaratilanteita. Lyhyen takaa-ajon jälkeen poliisi luopui kuljettajan tavoittamisesta, sillä takaa-ajo aiheutti vaaraa keskustassa liikkuville sivullisille.
Helsingin poliisilla on ollut maanantaina 3. huhtikuuta alkuillasta takaa-ajotilanne Helsingin keskustassa, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että hätäkeskukseen oli tullut kello kuuden aikaan ilmoitus henkilöauton kuljettajasta, joka ajoi ilmoittajan mukaan holtittomasti Mannerheimintiellä Simonkadun risteyksen kohdalla.
Paikalle hälytetty poliisipartio yritti pysäyttää kuljettajan ajon Ullanlinnassa Kaivopuiston kohdalla, mutta kuski lähti ajamaan poliisia pakoon.
Kuljettajan epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta aiheuttaen useita vaaratilanteita. Lyhyen takaa-ajon jälkeen poliisi luopui kuljettajan tavoittamisesta, sillä takaa-ajo aiheutti vaaraa keskustassa liikkuville sivullisille.
– Poliisi selvitti omalla tiedonhankinnallaan miehen olinpaikan ja hänet otettiin kiinni Unioninkadulla, kertoo yleisjohtaja, komisario Riku Korpela Helsingin poliisin johtokeskuksesta. Mies oli jättänyt ajoneuvonsa Aleksanterinkadulle ja jatkanut matkaa jalan.
Miestä epäillään tällä hetkellä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta.