Hämeen poliisi valvoo liiketoimintakieltoja: Kanta-Hämeessä keski-ikäiset mies ja nainen jäivät kiinni

Julkaistu

KANTA-HÄME – PÄIJÄT-HÄME

Hämeen poliisilaitoksen alueella liiketoimintakieltoja valvotaan ympäri vuoden kokoaikaisesti. Liiketoimintakieltojen valvonnassa nousee esiin seikkoja, jotka saattavat jossain tilanteissa johtaa jatkotoimenpiteisiin.

Kun liiketoimintakiellon valvonnassa tulee viitteitä siitä, että valvottava on rikkonut hänelle määrättyä liiketoimintakieltoa, aletaan asiaa selvittää normaaleista valvontatoimenpiteistä poiketen tarkemmin. Jossain tapauksissa selvitys johtaa rikosilmoituksen kirjaamiseen ja esitutkintaan.

Kuluneella viikolla on tehty liiketoimintakieltojen valvontaa tehostetusti ja torstaina 8.10.2020. Hämeen poliisilaitoksen rikostutkijat ovat suorittaneet kotietsinnän liittyen epäiltyyn liiketoimintakiellon rikkomiseen Kanta-Hämeen alueella. Esitutkinnassa on kaksi rikoksesta epäiltyä, noin 50-vuotiaat mies ja nainen, jotka on kuulusteltu rikoksesta epäiltyinä asiaan. Heidän epäillään vuonna 2020 harjoittaneen liiketoimintaa siitä huolimatta, että heidät oli joulukuussa 2019 määrätty kolmen vuoden ajaksi liiketoimintakieltoon Kanta-Hämeen käräjäoikeuden päätöksellä samalla, kun heidät oli tuomittu törkeästä velallisen epärehellisyysrikoksesta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Esitutkinnassa selvitetään rikoksesta epäiltyjen harjoittaman liiketoiminnan laatua ja laajuutta. Liiketoimintakiellon rikkomisesta voi rikoslain 16 luvun 11 §:n mukaan seurata maksimissaan kahden vuoden mittainen vankeusrangaistus.

Lähde: Poliisi

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Turun Kupittaalla juoksentelee hätääntynyt hirvi

TURKU Turun Kupittaalla juoksentelee hätääntynyt hirvi, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Poliisi on paikalla ja pyrkii varoittamaan...

Poliisi on tunnistanut miehen jota epäillään tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä ja törkeää ryöstöä. Epäilty rikos tapahtui Urho Kekkosen...

Kymmeniä automurtoja huhtikuun loppupuolella Helsingissä tehtaillut henkilö jäi kiinni

HELSINKI Helsingin poliisi tiedottaa, että sillä on esitutkinnassa rikossarja, jossa epäilty murtautui noin 30 autoon...

Tuoreimmat artikkelit

Pohjanmaan poliisin alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia

POHJANMAAN POLIISIN ALUE Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia viime aikoina, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan...