Hämeessä useita vanhuksiin kohdistuneita huijauksia – Kysy aina ”tarkastajalta” virallinen henkilökortti

Julkaistu

HÄME

Hämeen poliisissa on tutkittavana tapauksia, joissa vanhusten koteihin on tultu sepitettyjen kertomusten varjolla ja anastettu omaisuutta, kuten arvokkaita koruja ja pankkikortteja. Varastettujen pankkikorttien ja urkittujen tunnuslukujen avulla on tileiltä viety satoja tai jopa tuhansia euroja. Huijarit ovat esiintyneet esimerkiksi palovaroitintarkastajina, vesivahinkotarkastajina, sähkölaitetarkastajina, huoltomiehinä ja pankkitoimihenkilöinä. Myös koronavirukseen liittyvinä tilan (asunnon) tarkastajina on esiinnytty.

Osassa tapauksista huijarit ovat ottaneet vanhuksiin etukäteen tai jälkikäteen yhteyttä puhelimitse. Joillain on ollut mukanaan korttimaksupääte ”tarkastuskäynnin” maksamista varten.

Tapauksia yhdistää se, että huijauksen kohteet ovat hyvinkin iäkkäitä henkilöitä, jotka ovat ikänsä puolesta erityisen haavoittuvassa asemassa.

Uusia tapauksia tulee poliisin tietoon tällä hetkellä viikoittain ja ilmiö on valtakunnallinen.

Jos ovelle ilmestyy henkilö, jota epäilee huijariksi, kannattaa henkilöä tai henkilöitä pyytää poistumaan ja soittaa hätänumeroon 112. Jos huijari onnistuu varastamaan pankkikortin, tulee se välittömästi sulkea soittamalla oman pankin sulkupalveluun. Sulkupalvelun numero kannattaa olla tallessa ja helposti saatavilla.

Jos on joutunut rikoksen uhriksi, asiasta voi tehdä rikosilmoituksen myös jälkikäteen joko lähimmällä poliisiasemalla tai sähköisesti netissä: https://www.poliisi.fi/rikokset/sahkoinen_rikosilmoitus.

On tärkeää, että vanhusten läheiset kertovat heille, että tällaista rikollista toimintaa tapahtuu ja sopivat vanhuksen kanssa, miten toimia, jos joku pyrkii sisälle esiintyen esimerkiksi poliisina, putkimiehenä tai palovaroitintarkastajana. Asuntoihin on päästy myös esiintymällä vanhusten hoitajina tai hoitoharjoittelijoina sekä vakituisten hoitajien sijaisina.

Ennen kuin päästää ketään tuntematonta sisään, on hyvä varmistaa esimerkiksi isännöitsijältä, että henkilöt ovat oikealla asialla liikkeellä. Lisäksi eri ammattihenkilöillä on yleensä esittää kuvallinen ja nimellä varustettu henkilökortti.

Lähde: Poliisi

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Laurinlahden koulu palaa Espoossa

ESPOO Espoon Merisaappaassa sammutetaan rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 20.16. Edellä mainitussa osoitteessa sijaitsee...

Poliisioperaatio Turussa perjantai-iltana: Kolmea ihmistä puukotettiin kaupan edustalla Pernossa

TURKU Lounais-Suomen poliisilla oli poliisioperaatio tänään perjantaina illalla Turun Pernossa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan kolmen ihmisen...

Moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa Nelostiellä Viitasaarella

VIITASAARI Nelostiellä Viitasaarella sattui vakava liikenneonnettomuus tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 13.25. Keski-Suomen pelastuslaitokselta...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi pysäytti auton oikeaan aikaan Lapissa – kuljettaja menetti tajuntansa ja lysähti poliisin käsivarsille

LAPPI Lapin poliisi kertoo onnekkaasta sattumasta, joka tapahtui viime vuoden loppupuolella. Poliisipartio oli pysäyttänyt vastaan...