KEMI – KEMINMAA
Lapin poliisia työllisti Meri-Lapin alueen liikenteessä lauantaina mm. päihtyneet kuljettajat. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan, että samainen poliisipartio sai kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa.
Kuljettajista ensimmäinen jäi kiinni aamupäivällä, kun poliisipartiota vastaan henkilöauto Keminmaassa Tervolantiellä. Haukan silmin varustettu poliisipartio päätti tarkastaa ajoneuvon kuljettajan ajokunnon.
Kuljettajana toiminut nainen tuoksui vahvasti väkijuomalle, mikä nostatti heti vanhemman konstaapelin epäileviä kulmakarvoja. Nainen puhallutettiin ja puhallustulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Ajo päättyi siihen ja seuraavana osoitteena oli Kemin poliisilaitos tarkkuusalkometriä ja kuulustelua varten. Nainen määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.
Lapin poliisilaitokselta ei kerrota seulonta-alkometripuhalluskokeen tuloksesta tarkemmin, mutta se on ollut vähintään 0,53 mg/l tai 1,20 promillea, sillä kyseiset tulokset ovat törkeän rattijuopumuksen rajat Suomessa.
Toinen päihtynyt kuljettaja jäi kiinni Kemissä, kun samainen pikkulintujen pelkäämä poliisipartio tarkkaili pakettiauton korkeuksista Kemissä Sammonkadulla liikenteen sujuvuutta lauantaina iltapäivällä.
Haaviin tarttui poliisin hyvin tunteman, välillä vahvasti taiteilijaelämää viettävän miehen kuljettama henkilöauto.
Partio pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Huumausainepikatesti antoi lähes värisuoran näyttäen positiivista kannabikselle, amfetamiinille ja bentsodiatsepaameille.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
*Viranomaisuutiset kiittää Oulussa sijaitsevan tilannekeskuksen henkilöstöä tyylikkäästä tiedotteesta.