puhelimen kuoret

Helsingin poliisi tutkii epäiltyä murhaa Tapaninvainiossa – epäiltynä kaksi henkilöä

Julkaistu




HELSINKI

Helsingin poliisi tutkii henkirikosta, jonka epäillään tapahtuneen perjantaina tai lauantaina 19.-20. marraskuuta, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.

Hätäkeskukseen tuli lauantaiaamuna 20. marraskuuta ilmoitus, jonka mukaan paritalon ulkoroskiksesta oli löytynyt verinen matto. Paikalle saapui useampi poliisipartio. 

Poliisit suorittivat alueella tutkintaa ja löysivät roskiksesta menehtyneen henkilön. Uhrin henkilöllisyys selvisi myöhemmin. Kyseessä oli noin 40-vuotias mies.

– Tapausta tutkitaan esitutkinnan tässä vaiheessa murhana. Tekotapa on ollut raaka ja julma. Esitutkinnassa on saatu viitteitä siitä, että teko on saatettu suunnitella etukäteen, sanoo rikostarkastaja Jari Koski.

Poliisi on ottanut kiinni kaksi henkilöä, joiden epäillään liittyvän epäiltyyn murhaan. Heidät otettiin kiinni Pohjois-Suomessa. Toinen epäillyistä on 28-vuotias nainen ja toinen 27-vuotias mies.

Epäiltyjä tullaan esittämään vangittavaksi. 

Koska henkirikoksen esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, asiasta ei voida tiedottaa yksityiskohtaisemmin esitutkintaa vaarantamatta. Mahdolliset esiin nousevat lisäkysymykset ovat vasta selvityksen alla.

Lähteenä: Helsingin poliisilaitos


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Helsingin Kampissa oli poliisioperaatio tiistai-iltana – oli perätön ilmoitus aseella uhkauksesta

HELSINKI Helsingin poliisilla oli tänään tiistaina illalla poliisioperaatio Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi sai...

Poliisi on tunnistanut miehen jota epäillään tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä Helsingissä

HELSINKI Helsingin poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä ja törkeää ryöstöä. Epäilty rikos tapahtui Urho Kekkosen...

Kymmeniä automurtoja huhtikuun loppupuolella Helsingissä tehtaillut henkilö jäi kiinni

HELSINKI Helsingin poliisi tiedottaa, että sillä on esitutkinnassa rikossarja, jossa epäilty murtautui noin 30 autoon...

Tuoreimmat artikkelit

Mark, 19, lähti kävelylle ja katosi Salossa Alhaisten alueella – omaiset pyytävät havaintoja

SALO Salossa etsitään kadonnutta nuorta miestä. Omaiset pyytävät sosiaalisessa mediassa kansalaisilta havaintoja 19-vuotiaasta Mark -nimisestä...

Vorot jäivät kiinni itse teosta Kotkassa – lisäksi Kotkassa jäi kiinni viikonloppuna kaksi huumepäistä kuljettajaa

KOTKA Kaakkois-Suomen poliisin partiot tavoittivat eteläisen Kymenlaakson liikenteestä viime viikonlopun aikana kaksi kuljettajaa, joiden epäillään...

Helsingin Kampissa oli poliisioperaatio tiistai-iltana – oli perätön ilmoitus aseella uhkauksesta

HELSINKI Helsingin poliisilla oli tänään tiistaina illalla poliisioperaatio Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi sai...

Autiotalo on täyden palon vaiheessa Espoon Jokitörmässä

ESPOO Espoon keskuksessa, Jokitörmässä palaa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.37. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...