Henkilö menehtyi Kuortaneella – Pohjanmaan poliisi ei tutki asiassa henkirikosta

Julkaistu

KUORTANE

Viranomaisuutiset on saanut viimeisen puolentoista viikon aikana uutisvihjeitä mahdollisesta väkivallanteosta, jonka seurauksena uhri olisi menehtynyt myöhemmin saamiinsa vammoihin. Tapaus sattui Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneella viikonlopun 19.–21. tammikuuta aikana.

Viranomaisuutisten tietojen mukaan kyseessä olisi ollut perheväkivaltatapaus, jossa uhrina on nainen ja epäiltynä mies.

Viranomaisuutiset tavoitti rikoskomisario Juha Napparin Pohjanmaan poliisilaitokselta kommentoimaan tapausta. Nappari ei vahvista, mutta ei myöskään kiellä Viranomaisuutisten tietoa siitä, että henkilö olisi kyseisenä viikonloppuna menehtynyt. Hän ei kuitenkaan kommentoi yksittäistä tapausta millään tapaa, mutta kertoo sen verran yleisesti, että Pohjanmaan poliisilla ei ole tutkittavana Kuortaneella sattunutta epäiltyä henkirikosta.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Komposti paloi rakennuksen vieressä Kurikassa

KURIKKA Pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Lahoontielle Kurikkaan lauantaina illantaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Ruohikkopalo sytytti omakotitalon seinää palamaan Alavudella

ALAVUS Karjalantiellä Alavudella tarvittiin pelastuslaitosta uhkaavan tulipalon vuoksi lauantaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Vapaa-ajan asunnon pihassa paloi kaksi erillistä rakennusta ja maastoa Lappajärvellä

LAPPAJÄRVI Mikkosentiellä Lappajärvellä sammutettiin lauantaina alkuiltapäivästä syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.42. Etelä-Pohjanmaan...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...