KALAJOKI
Henkilöt noudettiin jäältä pelastuslaitoksen pintapelastajien toimesta.
Kalajoen Himangalla, Karhintien tuntumassa Kaharinkarvon edustalla ajettiin auto jäihin maanantaina 25. maaliskuuta keskipäivällä kello 11.00 jälkeen. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Merilehto kertoo Viranomaisuutisille, että auto ajettiin jäihin noin 200 metrin päässä rannasta.
Auton kyydissä oli Merilehdon mukaan kolme henkilöä jotka onnistuivat pelastautumaan autosta jäälle.
– Henkilöt pääsivät omatoimisesti jäälle, mutta kastuivat. Heidät noudettiin pelastuslaitoksen pintapelastajien toimesta ja ohjattiin ensihoitohenkilöstön tarkastettavaksi, Merilehto jatkaa.
Henkilöt kuljetettiin lopulta jatkohoitoon, kaksi Ylivieskaan, yksi Kokkolaan.
Auto on tällä hetkellä meren pohjassa.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kehotetaan käyttämään erityistä varovaisuutta jäillä ollessa, sillä jäät ovat paikoin todella heikkoja.