LAPPEENRANTA – JOUTSENO
Etelä-Karjalassa, tarkemmin Lappeenrannan Joutsenossa sammutettiin liikennevälinepaloa sunnuntaiyönä. Asiasta uutisoi Etelä-Saimaa.
Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että henkilöauto paloi omakotitalon pihassa Joutsenon taajamassa. Henkilöauto paloi käyttökelvottomaksi.
Palo uhkasi levitä viereiseen autotalliin, mutta pelastuslaitos sai palon nopeasti sammutettua.
Median mukaan poliisi selvittää syttymissyytä. Poliisi on ottanut yhden ulkopuolisen henkilön kiinni paikan päältä tilanteen selvittämistä varten.
Kaakkois-Suomen poliisi ei ole tiedottanut tapahtuneesta. Palosta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 02.17.