puhelimen kuoret

Henkilöauto suistui katolleen ojaan Joensuuntiellä Juuassa

Julkaistu




POHJOIS-KARJALA

Tieltä suistuneessa autossa oli ainoastaan kuljettaja, joka oli päässyt itse ulos autosta eikä loukkaantunut onnettomuudessa.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Itä-Suomen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Joensuuntielle Juukaan lauantaina 19. marraskuuta aamuseitsemän aikoihin.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan kyseessä oli henkilöauton ulosajo. Tiedotteessa kerrotaan, että henkilöauto ajautui Nunnanlahden kohdilla pientareelle ja pyörähtänyt katon kautta ympäri.

Tieltä suistuneessa autossa oli ainoastaan kuljettaja, joka oli päässyt itse ulos autosta eikä loukkaantunut onnettomuudessa.

Pelastuslaitoksen yksikkö varmisti, ettei autossa ole syttymisvaaraa tai vuotoja ja merkitsi pientareelle jääneen auton pelastuslaitoksen tarkastamaksi. Ensihoitoyksikkö tarkasti onnettomuusauton kuljettajan paikan päällä.

Ulosajoon johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Itä-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.

Maakunnassa myös muita liikenneonnettomuuksia vuorokauden aikana.

Pääosin poliisia on työllistänyt Pohjois-Karjalassa perjantaiaamun 18. marraskuuta ja lauantaiaamun 19. marraskuuta välisenä aika mm. liikenteessä tapahtuneet onnettomuudet, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Karjalan alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo yhteensä kolmesta tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, joista yksi oli peräänajokolari, yksi polkupyöräilijän ja henkilöautoilijan välinen kolari ja yksi hirvikolari.

Peräänajokolari Joensuussa.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin perjantaina hieman iltapäiväneljän jälkeen kolarista, joka oli tapahtunut Kuopiontiellä Marjalan kohdalla Joensuussa. Paikalla poliisipartiolle selvisi, että henkilöautolla oli törmätty toisen perään.

Ajoneuvot olivat vaurioituneet, mutta henkilövahinkoja ei tullut. Ajoneuvoista toinen ajautui pientareelle törmäyksessä. Pelastuslaitos kävi paikalla tarkastamassa henkilöiden tilan.

Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Polkupyöräilijä ja henkilöauton kolarissa Outokummussa.

Perjantaina iltapäivällä kello 16.17 aikaan, tapahtui pyöräilijän ja henkilöauton välinen kolari Outokummussa Kiisukadulla.

Poliisipartiolle oli selvinnyt, että pyöräilijä oli ajanut henkilöauton takana Kiisukatua pitkin ja kääntyessään vasemmalle, oli törmännyt vastaan tulleeseen autoon. Pyöräilijä kaatui jäiseen katuun ja loukkasi lievästi kättään. Polkupyörä rikkoontui ja autoon tuli vaurioita.

Pyöräilijän pyörässä ei ollut minkäänlaisia valoja ja häntä epäillään myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta väistämissääntöjen perusteella.

Hirvi juoksi traktorin eteen Tohmajärvellä.

Hirvi oli törmännyt traktoriin Tohmajärvellä Perä-Muskontiellä perjantaina alkuillasta kello 17.13 aikaan.

Hirvi oli juossut tielle traktorin eteen ja osunut keulaan sekä renkaaseen. Hirvi oli kaatunut törmäyksen voimasta, mutta noussut ylös ja jatkanut matkaansa. Traktoriin ei tullut vaurioita.

Suurriistavirka-apuhenkilöstöä oli hälytetty paikalla hirven vuoksi, mutta sen kunnosta ei toistaiseksi ole tietoa.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pohjois-Karjalassa kiinni kaksi rattijuoppoa sunnuntain vastaisena yönä

JOENSUU - NURMES Itä-Suomen poliisin partiot tapasivat Pohjois-Karjalan liikenteestä viime yönä päihtyneitä kuljettajia. Nurmeksentiellä Valtimolla poliisipartio...

Poliisi hyllytti lukuisilta kaahareilta ajokortin Pohjois-Karjalassa

JOENSUU - LIEKSA Itä-Suomen poliisi on mitannut viikonlopun aikana useita kovia ylinopeuksia Pohjois-Karjalassa. Poliisi tiedottaa...

Henkilöauto suistui tieltä katolleen Kiihtelysvaarassa – kyydissä kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa

JOENSUU Joensuun Kiihtelysvaarassa sattui viime perjantaina illalla raju ulosajo, tiedott Itä-Suomen poliisilaitos. Poliisi kertoo saaneensa...

Tuoreimmat artikkelit

Mies puhalsi itsensä pitkään ajokieltoon Asikkalassa

ASIKKALA Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Asikkalassa Apajatiellä maanantaina iltapäivällä, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Hämeen poliisin...

Mies peruutti huumepäissään autolla naisen päälle Riihimäellä

RIIHIMÄKI Hämeen poliisin partio hälytettiin maanantaina päivällä tehtävälle Riihimäelle Peltosaarenkadulla sijaitsevan K- market Ruokosaaren parkkipaikalle. Hämeen...

Poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnassa kaksi huumepäistä kuljettajaa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnan liikenteestä kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena...

Yli 30 kuskia ajeli itsensä ajokieltoon Länsi-Uudellamaalla – mm. motoristi kaahasi 217 km/h

UUSIMAA Kovat nopeudet ovat jatkuneet viime viikolla Länsi-Uudenmaan alueen teillä, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Komisario Hannu Kontola...