SÄKYLÄ
Lounais-Suomen poliisia työllisti Satakunnan maakunnassa Säkylässä kuluneen viikonlopun aikana mm. vahvasti päihtyneet autoilijat. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Säkylässä jäi kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa.
Kuljettajista ensimmäinen jäi kiinni perjantaina iltakymmenen aikoihin, kun poliisipartio suoritti liikenteen valvontaa.
Partio pysäytti tarkistusta varten auton, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi noin 1,62 promillea. Kävi myös ilmi, että kuljettajana toimineella miehellä ei ollut ajo-oikeutta.
Esitutkinnassa miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Toinen vahvasti päihtynyt kuljettaja jäi kiinni lauantaina ennen puoltayötä, kun autoilija ajautui Säkylässä autollaan ajoradalta lumipenkkaan.
Poliisipartio suoritti kuljettajalle puhalluskokeen, joka antoi tulokseksi noin 3,30 promillea. Tälläkään kuljettajana toimineella miehellä ei ollut ajo-oikeutta.
Tässä esitutkinnassa miehen epäillään syyllistyneen törkeän rattijuopumuksen ja kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.