HÄMEENLINNA
Miehen kuljettamaan autoon suoritettiin poliisin toimesta paikanetsintä, jonka yhteydessä autosta löytyi pieni määrä marihuanaa.
Hämeen poliisia työllisti sunnuntain vastaisena yönä 14. huhtikuuta mm. kaahaileva rattijuoppo Hämeenlinnassa. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisipartion olleen suorittamassa nopeusvalvontaa Kolmostiellä Iittalan kohdalla yhden aikoihin yöllä.
Kello 01.10 aikaan partio mittasi Tampereelta Helsinkiin päin menevälle autolle nopeudeksi 171 kilometriä tunnissa. Partio lähti auton perään kytkien samalla pysäytysvalon sekä hälytyslaitteet päälle. Auton nopeus nousi seuraamisen aikana noin 200:n kilometrin tuntinopeuteen.
Auto kääntyi lopulta Tiiriön rampista ylös huomattavaa ylinopeutta sillä seurauksella, että auton oikea kylki osui metallikaiteeseen. Auto jatkoi Tiirön Prisman pihaan, johon auto jäi parkkiin.
Autosta kiinniotettiin 34-vuotias mies, joka puhalsi poliisin suorittamaan seulonta-alkometripuhalluskokeeseen rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, eli vähintään 0,50 promillea, mutta enintään 1,19 promillea. Mies myönsi myös käyttäneensä huumeita. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä löytyi pieni määrä marihuanaa. Mies kuljetettiin verikokeeseen.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon. Ajokiellon pituus ja muut sanktiot määräytyvät myöhemmin.