JANAKKALA
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Kanta-Hämeessä tiistai-iltana.
Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että Hätäkeskukseen tuli kello 20.45 aikaan Janakkalan Turengista Hausjärventieltä ilmoitus epävarmasti kulkevasta autosta, joka seilasi voimakkaasti. Tehtävän saanut poliisipartio tavoitti auton todistajan avustamana Janakkalasta Mallinkaisista, omakotitalon pihasta.
Todistaja oli nähnyt auton kuljettajan menevän pihapiirissä olevaan rakennukseen, josta partio tavoitti epäillyn kuljettajan. Autoa kuljettanut 36-vutias mies puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Autoa tarkasteltaessa partio huomasi, että auton rekisterikilpeä oli muokattu mustalla teipillä. Mies kuljetettiin poliisipartion toimesta verikokeeseen, jonka jälkeen hänet toimitettiin poliisilaitokselle odottelemaan kuulustelua.