RIIHIMÄKI
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen Kanta-Hämeessä.
Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisipartio sai sunnuntaina 3. joulukuuta puolenpäivän aikoihin Hätäkeskukselta ilmoituksen epävarmasti liikkuneesta henkilöautosta Kolmostiellä Riihimäellä. Ilmoituksen mukaan auto oli matkalla etelän suuntaan.
Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton ja pysäytti tämän tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.