SAVONLINNA – SÄÄMINKI
Veteen hypännyt nainen ei ollut noussut pintaan hypyn jälkeen. Paikalla kaveriporukka oli aloittanut heti etsinnät vedestä sekä he olivat ilmoittaneet tilanteen hätäkeskukseen.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Etelä-Savon maakuntaan Savonlinnaan lauantaina 12. elokuuta iltapäivällä kello 16.12. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen vedestä. Tapauksesta tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.
Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että entisen Säämingin kunnan alueella Oravin kylässä, tarkemmin Tappuvirrantiellä, oli porukka hyppinyt Haponlahden sillalta sillan kaarevan tukirakenteen päältä, ajosillan alta veteen reilusta 10 metristä.
Porukkaan kuulunut nainen oli myös hypännyt sillalta veteen. Nainen ei ollut noussut pintaan hypyn jälkeen. Paikalla kaveriporukka oli aloittanut heti etsinnät vedestä sekä he olivat ilmoittaneet tilanteen hätäkeskukseen.
Nainen löytyi lopulta palokunnan etsinnöissä hukkuneena.
Tilannetta käsitellään jatkossa Itä-Suomen poliisissa kuolemansyyntutkintana.