Hyvinkään henkirikos | Ylen mukaan uhri kuoli yhteen iskuun – osapuolet tunsivat entuudestaan

Julkaistu


HYVINKÄÄ

Viranomaisuutiset uutisoi viime viikon tiistaina poliisioperaatiosta Keski-Uudellamaalla Hyvinkäällä. Tuolloin Itä-Uudenmaan poliisi kommentoi operaatiota niukkasanaisesti ja kertoi, että operaatio liittyi väkivallantekoon.

Seuraavana päivänä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta avattiin tapahtumia tarkemmin. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin, että poliisipartio sai tehtävän Uudenmaankadulla sijaitsevan Alepan edustalle iltapäiväneljän aikaan tiistaina.

– Silminnäkijöiden mukaan kaksi miestä oli tullut juosten kyseisen kaupan edustalle, jossa toinen miehistä oli lyönyt toista teräaseella ylävartaloon. Teon jälkeen epäilty tekijä oli poistunut tapahtumapaikalta Tuulikinkatua alamäkeen, kertoi tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta keskiviikkona.



Paikan päälle saapunut ensihoidon yksikkö aloitti välittömästi ensiavun antamisen uhrille, mutta mies todettiin pian menehtyneeksi.

– Etsintää epäillyn tekijän tavoittamiseksi tehtiin usean partion voimin iltamyöhään, mutta toistaiseksi tuloksetta. Epäillyn tekijän henkilöllisyys on kuitenkin jo poliisin tiedossa, Jämsä jatkaa.

Torstaina Yle Uutiset uutisoi, että tekijäksi epäilty mies on tavoitettu. Tutkinnanjohtaja Jämsä vahvisti tuolloin asian medialle. Epäilty tavoitettiin keskiviikkona puoli viiden aikoihin yksityisasunnosta.

Myöhemmin Yle Uutiset kertoo, että uhri oli 27-vuotias mies ja epäilty tekijä 26-vuotias mies. Uhri ja epäilty tekijä tunsivat toisensa entuudestaan.



Epäilty puukotti uhria kerran.

– Uhri kuoli yhteen, syvään teräaseen iskuun, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauno Jämsä Yle Uutisille, kun teosta oli kulunut viikko.

– Heille oli tullut riita, jonka päätteeksi epäilty löi uhria teräaseella, Jämsä jatkaa.

Epäilty kiistää teon, eikä ole toistaiseksi kommentoinut asiaa poliisin kuulusteluissa. Epäillyltä tai uhrilta ei takavarikoitu tilanteessa huumausaineita, joten miesten kohtaamisen ei epäillä liittyneen huumekauppaan.



Tapauksen syytteen noston määräpäivä on 4. huhtikuuta.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Ravintola Rozessa ammuttiin useita laukauksia Järvenpäässä – kahta osui

JÄRVENPÄÄ Itä-Uudenmaan poliisilla on käynnissä tehtävä Järvenpäässä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantaina 20. huhtikuuta...

Raideliikenteessä oli viivästymisiä Lahden ja Keravan välillä – Mäntsälässä sattui henkilövahinko

MÄNTSÄLÄ Mäntsälässä sattui lauantaina 20. huhtikuuta alkuiltapäivästä vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...


Tuoreimmat artikkelit

Henkilöauto ajautui päin puuta Mikkelissä – kyydissä neljä henkilöä

MIKKELI Mikkelissä sattui raju onnettomuus lauantaina 20. huhtikuuta illalla. Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jari Iskanius...

Ravintola Rozessa ammuttiin useita laukauksia Järvenpäässä – kahta osui

JÄRVENPÄÄ Itä-Uudenmaan poliisilla on käynnissä tehtävä Järvenpäässä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantaina 20. huhtikuuta...

Heinävedellä raju ulosajo – henkilöauto suistui katolleen ojaan

HEINÄVESI Heinävedellä sattui raju ulosajo lauantaina 20. huhtikuuta iltapäivällä. Pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta...

Rasvapalo Lempäälässä – leirikeskuksen terassilla syttyi rasva palamaan rasvakattilassa

LEMPÄÄLÄ Lempäälässä sammutettiin rasvapaloa lauantaina 20. huhtikuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Savontielle kello 14.54...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä