UUSIMAA
Uutisoimme ensiksi poliisin somekäyttäytymiseen ja Fintrafficin raportointiin vedoten raskaan ajoneuvon ulosajosta, vaikka kyseessä olikin kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastushenkilöstöä sekä Itä-Uudenmaan poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Porvoonväylälle Hyvinkäälle lauantaina 3. syyskuuta kello 07.51.
Uutisoimme aluksi, että kyseessä olisi ollut raskaan ajoneuvon ulosajo, mutta poliisi päivitti myöhemmin, että kyseessä oli henkilöauton ja kuorma-auton välinen liikenneonnettomuus, jonka seurauksena kuorma-auto oli kaatunut tienpientareelle. Henkilöauton kuljettaja menehtyi.
Henkilöauto oli kulkenut Mäntsälän suunnasta länteen päin ajanut ja ajautunut vastaantulevien kaistalle ja törmännyt vastaan tulleen kuorma-auton keulaan.
Liikenneonnettomuus aiheutti liikennehaittaa pitkän ajan. Välillä liikenne jouduttiin katkaisemaan kokonaan ja välillä oli käytössä yksi kaista.
Raivaustyöt kestivät useita tunteja.
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii onnettomuutta ja selvittää siihen johtaneita syitä.