SEINÄJOKI
Tiedossa ei ole, saiko poliisi karkurin kiinni, sillä Pohjanmaan poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Etelä-Pohjanmaan maakuntaan Seinäjoelle perjantai-iltana 11. elokuuta kello 20.40. Tapauksesta uutisoi ainakin aluemedia Ilkka-Pohjalainen.
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto oli suistunut tieltä puiden sekaan. Ulosajo tapahtui Vaasantien ja Pohjan valtatien liittymässä Itikanmäellä.
Pelastuslaitoksen päästyä kohteeseen, oli auton kuljettaja poistunut onnettomuuspaikalta ja viranomaisia odotti autossa ollut matkustaja, hän loukkaantui tilanteessa lievästi. Paikalle saapunut poliisin koirapartio lähti jäljestämään karkuria.
Tiedossa ei ole, saiko poliisi karkurin kiinni, sillä Pohjanmaan poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.