SATAKUNTA
Satakunnan pelastuslaitos kertoo Facebookissa surullisesta tapauksesta torstaina. Satakunnan pelastuslaitos sai Hätäkeskukselta avunantotehtävän, jossa iäkkäämpi mieshenkilö oli jäänyt sähköpyörätuolillaan jumiin pyörätiellä olevaan vesilammikkoon.
– Keikka tuli ensin pelastusyksikölle, mutta he joutuivat lähtemään kiireellisemmälle tehtävälle, joten ensihoitajat kävivät auttamassa vettyneen pyörätuolin kuljettajineen pois lätäköstä. Samalla he kuulivat, että ennen Hätäkeskukseen soittoa henkilö oli tuloksetta kokonaisen tunnin ajan yrittänyt viittoa ohi ajaneita autoja pysähtymään, Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan.
Yksikään ei ollut pysähtynyt. Lopulta paikalle oli osunut toinen kulkija, mutta hän ei yksin onnistunut auttamaan tuolia kuiville. Onneksi ensihoitajat asiassa onnistuivat ja saivat vielä järjestettyä henkilölle kyydin kotiin.
– Olemme tietysti lukuisia kertoja olleet tilanteissa, joissa ohikulkijat ovat toimineet hienosti ja auttaneet hädässä olevaa. Nämä kaikki tapaukset ansaitsevat kiitoksen. Tällä kertaa ei kiitoksille ja taputuksille ole erityisemmin aihetta. Päinvastoin, ensihoitajia ja koko työvuoroa jäi harmittamaan tilanne. Ei siksi, että me jouduimme puuttumaan asiaan, vaan siksi että tämä tapauksen henkilö joutui tunnin värjöttelemään lätäkössä autojen ajaessa ohi, julkaisussa kerrotaan fiiliksiä.
– Jos näet ihmisen viittoilevan tien laidassa tai lätäkössä, niin ei ole kohtuuton vaiva käydä kysymässä tarvitseeko hän apua. Varmasti toivomme itsekin saavamme apua, mikäli joudumme pinteeseen. No, tämä varmaan meni perille? Pidetään huolta toisistamme, Satakunnan pelastuslaitos päättää julkaisun.