HIRVENSALMI
Hirvensalmella oli tiistai-iltana 6. helmikuuta viranomaisoperaatio. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat tiistai-iltana kello 19.08 aikaan ilmoituksen vesipelastustehtävästä Hirvensalmen keskustan läheisyyteen Liekuneelle.
– Moottorikelkkailija on ajanut sulaan, kertoi päivystävä palomestari Eero Aho Etelä-Savon pelastuslaitokselta kello 21.08 aikaan.
Tuolloin pelastustyöt olivat käynnissä. Paikalla oli mm. useita pelastuslaitoksen yksiköitä.
Viranomaisuutiset tiedusteli Aholta tilannetta puoli yhden aikaan keskiviikon vastaisena yönä 7. helmikuuta ja Aho kommentoi, että tiedotusvastuu on Itä-Suomen poliisilla. Itä-Suomen poliisilaitoksen johtokeskuksen mukaan poliisi tiedottaa tapauksesta aikaisintaan aamulla, jos tiedottaa.
Aiemmasta päätellen oli arvattavissa, että tapauksesta on aiheutunut ihmisen menehtyminen, sillä kun pelastuslaitos siirtää tiedotusvastuun poliisille, on tällöin käynyt todella vakava henkilövahinko, yleensä vähintään yhden henkilön menehtyminen. Tiedotus siirretään poliisille, ettei omaiset joudu lukemaan tietoa mediasta, ja kun poliisi on saanut suruviestin omaisille, voi se tuoda tapauksen henkilövahingot julki.
Keskiviikkona Itä-Suomen poliisilaitokselta vahvistetaan, että onnettomuudessa menehtyi iäkäs paikkakuntalainen mies.
Tapausta tutkitaan Itä-Suomen poliisissa kuolemansyyntutkintana, joten poliisi ei kommentoi tapausta tarkemmin, sillä kuolemansyyntutkinta on kauttaaltaan salassapidettävää tietoa.