OULU
Oulun poliisi tutkii Pohjois-Pohjanmaalla tapahtunutta liikennetapausta. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen perjantaina puolenpäivän aikaan liikenneonnettomuustehtävän Oulun Kaakkuriin Metsokankaantielle. Tehtäväilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt kaupan pysäköintialueella useisiin pysäköityihin autoihin ja kävelijään.
Onnettomuus sai alkunsa, kun pysäköityyn autoonsa menneen ja siihen puoliksi istumaan ehtineen kuljettajan auto lähti yllättäen liikkeelle. Kuljettajan jalat olivat tuolloin vielä auton ulkopuolella. Auto oli kiertänyt pysäköintialueella hallitsemattomasti rinkiä ja törmännyt ainakin viiteen muuhun ajoneuvoon ja rollaattorin kanssa liikkuneeseen jalankulkijaan. Lopulta sivullinen henkilö sai sammutettua karanneen auton ja otettua avaimet pois sen virtalukosta.
Ensihoito tarkasti jalankulkijan vammat. Törmäyksessä loukkaantui myös yhden pysäköidyn auton kuljettajan paikalla istunut henkilö, jonka vammat tarkastettiin OYSissa.
Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Iäkäs kuljettaja määrättiin tapauksen vuoksi ajokieltoon.