Viranomaisia hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle Tampereelle sunnuntaina 3. maaliskuuta illalla. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen raideliikenneonnettomuudesta kello 18.57 aikaan.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että veturinkuljettaja oli ilmoittanut epäilystä, että henkilö olisi jäänyt junan töytäisemäksi Paasikivenkadun kohdalla.
– Kun pelastuslaitos pääsi kohteeseen, löytyi henkilö hyvävointisena ja hänet saatettiin ensihoidon tarkempiin tutkimuksiin, palomestari jatkaa.
VR:n mukaan Tampereen alueen junaliikenne jatkuu normaalisti, mutta matkustajia pyydetään edelleen varautumaan kaukojunien myöhästymisiin. Intercity 54 Vaasasta Helsinkiin on myöhässä noin 40 minuuttia.
Poliisi tutkii tapahtunutta.