LAHTI – ORIMATTILA
Huumeiden käyttö, jota seurasi ajoon lähteminen, oli usean kuljettajan teema Päijät-Hämeessä maanantai-iltana 5. helmikuuta ja tiistain vastaisena yönä 6. helmikuuta. Hämeen poliisilaitoksen johtokeskuksesta kerrotaan, että Hämeen poliisin partiot saivat Päijät-Hämeen liikenteestä kiinni peräti neljä huumepäistä kuljettajaa edellämainittuna ajankohtana.
Lahdessa kolmekymppisen ja parikymppisen miesten epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa. Kolmekymppinen mies jäi kiinni Pohjoisella Liipolankadulla myöhään maanantaina illalla ja parikymppinen mies Ajokadulla aikaisin tiistain puolella.
Kumpaakin kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, kolmekymppistä miestä lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä häneltä ei löytynyt ajo-oikeutta.
Orimattilassa nelikymppisten miesten epäillään myös olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan ajoneuvoa. Miehistä toinen kuljetti pakettiautoa ilman ajo-oikeutta Kalliojärventiellä ja toinen suistui henkilöautolla ajoradalta Porlammintiellä Artjärvellä.
Kumpaakin kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, ensiksi mainittua lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja jälkimmäistä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kuljettajista jokainen määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon. Kahdelta takavarikoitiin kortti poliisin hellään huomaan.