VANTAA
Vantaalla sattui alkuviikosta törkeä väkivallanteko. Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. IL:n tietojen mukaan epäilty henkirikos olisi tapahtunut maanantaina 5. helmikuuta. Tapaus vahvistetaan Iltalehdelle Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Media tietää kertoa, että henkirikoksesta epäillään vuonna 1991 syntynyttä espoolaismiestä ja uhrina olisi epäillyn tekijän isoäiti.
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta tappona.
Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta ollaan tapauksen suhteen omatoimisesti vaitonaisia. Itä-Uudenmaan poliisi vahvistaa medialle henkirikoksen, mutta ei ole tiedottanut tapahtuneesta. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo kuitenkin IL:lle, että epäilty ja uhri tunsivat toisensa etukäteen, avaa tapausta hieman.
Lisäksi Jämsä kertoo Iltalehdelle, että poliisi sai tehtävän Vantaalla sijaitsevaan yksityisasuntoon maanantai-iltapäivänä. Ilmoituksen oli tehnyt sivullinen henkilö. Uhri löytyi asunnostaan surmattuna. Poliisin käsityksen mukaan hän oli kuollut maanantain aikana.
Epäilty oltiin tavoitettu lähialueelta hetkeä myöhemmin ja tilanne sujui rauhallisesti. Jämsä ei toistaiseksi suostu kommentoimaan epäillyn henkirikoksen tekotapaa.