IMATRA
Toistaiseksi palon syttymissyytä ei tiedetä.
Pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle rakennuspalotehtävälle Etelä-Karjalan maakuntaan Imatralle perjantain vastaisena yönä 14. heinäkuuta kello 00.00. Tulipalosta tiedottaa Etelä-Karjalan pelastuslaitos sekä Kaakkois-Suomen poliisilaitos. Sekä uutisoi useat eri mediat, mm. Yle Uutiset.
Pelastuslaitos kertoi, että omakotitalossa oli syttynyt tulipalo Eskonkadulla. Kolmikerroksinen omakotitalo tuhoutui tulipalossa täysin.
Pelastuslaitokselta kerrottiin Yle Uutisille, että talossa oli palon syttyessä kolme henkilöä sisällä, joista yksi loukkaantui vakavasti ja yksi menehtyi. Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti myöhemmin, että myös toinen henkilö menehtyi palossa.
Myöhemmin menehtynyt oltiin pelastettu parvekkeelta ja kuljetettu ensihoitohenkilöstön toimesta Etelä-Karjalan keskussairaalaan, hän menehtyi sairaalassa. Toinen henkilö löydettiin rakennuksen sisältä menehtyneenä. Alakerrassa asunut kolmas henkilö oli yrittänyt sammuttaa paloa puutarhaletkulla.
Paloa oli sammuttamassa yksiköitä Imatran ja Joutsenon paloasemilta sekä Imatran ja Tainionkosken sopimuspalokunnista.
Toistaiseksi palon syttymissyytä ei tiedetä. Kaakkois-Suomen poliisi tutkii tapahtunutta kuolemansyyntutkintana.
Lue myös: Mopoilija kuoli liikenneonnettomuudessa Lappeenrannassa torstaiyönä
Uutista päivitetty 13.7. klo. 11.30: lisätty tietoa poliisin tiedotteesta, mm. toisesta kuolonuhrista.