HELSINKI. Helsingin hovioikeudessa on käsitelty törkeää seksuaalirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. IS kertoo, että 26-vuotias Patrick Daniel Sevinç on tuomittu viiden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsenraiskauksesta. Hovioikeus alensi tuomion pituutta, sillä käräjäoikeus oli tuominnut Sevincin viiden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Tapaus sattui Helsingissä vuoden 2019 kesäkuussa. Tekoaikaan 14-vuotias tyttö oli mennyt miehen asunnolle pari vuotta vanhemman kaverinsa kanssa. Tytön kaveri oli sopinut miehen kanssa, että mies hankkisi heille alkoholipitoisia juomia maksaen tälle 20 euroa ja luvaten, että 14-vuotias voisi harrastaa suuseksiä syytetyn kanssa. Uhri ei tiennyt asiasta mitään, eikä tuntenut miestä.
Mies oli kutsunut uhrin kanssaan pyörävarastoon, jossa mies oli uhrin kertoman mukaan vetänyt hänet ranteista kiinni pitäen kellarin seinän ja itsensä väliin ja alkanut kosketella. Lisäksi mies oli yrittänyt tunkeutua peniksellään tytön emättimeen. Lopuksi mies oli pakottanut tytön polvilleen ja työntänyt peniksensä tämän suuhun. Tyttö oli yrittänyt koko ajan työntää miestä pois, estää tämän tekoa ja pyytänyt miestä lopettamaan. Tyttö pääsi lopulta poistumaan tilanteesta ja hän juoksi ulos kaverinsa luo ja ilmoitti haluavansa lähteä pois.
Syytetty puolestaan väitti oikeudessa, että uhri oli hänen mielestään ollut tietoinen, että seksuaalisesta kanssakäymisestä oltiin sovittu.
Tytön kaveri kertoi kuulustelussa tapahtumista samantapaisesti kuin uhri, mutta muutti kertomustaan käräjäoikeudessa täysin. Oikeudessa kaveri väitti, että uhri olisi itse tuntenut syytetyn ja sopinut alkoholijuomien hankkimisesta. Kaveri kyseenalaisti myös uhrin kertomuksen luotettavuuden tapahtuneen raiskauksen osalta.