KOSKI TL
Varsinais-Suomessa Koskella sammutettiin rakennuspaloa perjantaina illalla. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan, että Raatalantiellä sijaitsevassa rakennuksessa syttyi tulipalo torstaina illansuussa.
– Isohko puurakenteinen varastorakennus on tulessa. Palo on rajattu ja palon leviäminen estetty, kertoi päivystävä palomestari, kun sammutustyöt olivat kesken.
Sammutustöiden arvellaan kestävän aamuun saakka haastavan keliolosuhteen vuoksi.
Aluemedia Turun Sanomat tietää kertoa, että palo saatiin rajattua ja sen leviäminen estettyä noin puoleen väliin rakennusta. Media myös kertoo, että noin 350-neliöinen rakennus toimi aikoinaan sikalana ja nykyisin varastona, jossa oli talvisäilytyksessö autoja, vesiskoottereita, mönkijöitä, vene ja moottorikelkkoja. Säilössä ollut omaisuus kärsi vesi- ja savuvahinkoja.
Palon syttymissyy ei ole tiedossa.
Hätäilmoitus keskisuuresta rakennuspalosta tehtiin kello 17.50.