UUSIMAA
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on tehty lähes 20 petosrikosta alkuvuoden aikana, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos. Apuna on käytetty tekaistuja tilisiirtoja.
Itä-Uudenmaan poliisille on kirjattu tämän vuoden alkupuolella vajaa parikymmentä petosrikosta, joissa tuotteet on saatu haltuun esittämällä kuva tekaistusta tilisiirrosta. Näistä tapauksista viisi on koskenut autokauppoja.
Kyseiset tapaukset ovat olleet yksityishenkilöiden välisiä kauppoja. Kaupanteon yhteydessä omasta puhelimesta on näytetty myyjälle tehty tilisiirto ja näin saatu myyjä vakuuttuneeksi kaupan oikeellisuudesta. Tilisiirrot ovat kuitenkin osoittautuneet väärennöksiksi.
Esimerkiksi viime viikon sunnuntaina 27. maaliskuuta oli kaksi tapausta, joissa myyjän erehdyttämiseksi käytettiin tekaistuja tilisiirtoja.
– Toisessa tapauksista kauppaa tehtiin 2900 euroa maksavasta autosta. Myyjälle maksettiin osa kauppasummasta käteisellä ja sen lisäksi näytettiin puhelimesta 1000 euron tilisiirtoa myyjän tilille. Toisessa tapauksessa kauppaa käytiin 800 euron puhelimesta, jossa niin ikään kaupanteon yhteydessä näytettiin puhelimesta tehtyä tilisiirtoa myyjän tilille. Tässä tapauksessa myyjää vielä erehdytettiin maksamalla 300 euroa pyydettyä kauppasummaa enemmän ja näin saatiin myyjä nostamaan erotus petostelijalle käteisenä, kertoo Itä-Uudenmaan poliisin rikostarkastaja Marianne Mettovaara.
Näissä kummassakaan tapauksessa rahat eivät koskaan päätyneet myyjien tileille. Kumpikaan myyjistä ei osannut olla varuillaan, koska tilisiirrot näyttivät aidoilta. Poliisi neuvoo sopimaan kaupanteon aina mahdollisimman julkiselle paikalle ja varmistamaan rahojen perilletulon oman pankin puhelinsovelluksesta ennen kuin kauppatavara vaihtaa omistajaa.
– Jos epäilee joutuneensa huijatuksi, tilanteeseen kannattaa reagoida heti ilman viivytyksiä, jolloin tapausta päästään selvittämään nopeammin, Mettovaara kehottaa.
Petoksen kohteeksi joutuneiden nopeasta reagoinnista huolimatta osa tapauksista jää pimeiksi.
– Tämä on melkoisen ammattimaista touhua. Osa tapauksista toki selviää rikostutkinnassa ja epäiltyjen henkilöllisyys saadaan selville, summaa Mettovaara.
Lähteenä: Itä-Uudenmaan poliisilaitos